Päivä ilman gorillaa

Gorillointi saattoi mennä hieman synkäksi.

Mutta, siltä minusta eilen tuntui, joten sitäpä pukkasi.

Tänään gorilla on omassa häkissään, huoneen nurkassa. Siellä tuijottaa ja syö imaginatiivista banaania. Koska miksi sitä ruokkisin. Tarkoitus kai olisi päästä siitä eroon. Harmi, ettei sitä voi mestata tai päästää vapauteen. Gorilla olen minä ja minä olen gorilla. Aina se siellä on, joskus pikku pentuna ja toisinaan valtavana King Kongina.

Gorilla edustaa kaikkea, mikä minussa on joko itseni, tai muiden mielestä pielessä. Se on holtiton luonnonvoima, joka saapuessaan tuhoaa kaiken ja syö minut sisältä. Jäljelle jää tyhjä kuori. Kuten siitä hypoteettisesta banaanista.

Näinä päivinä, kun se on häkissä, jaksan hengittää. Jaksan uskoa itseeni ja huomiseen ja vaikka mihin. Vaikka siihen, että jonain päivänä en välttämättä olekaan itkevä, resuinen säkki täynnä paskaa. Jep, paskaa. Haisevaa hyödytöntä paskaa, joka kuuluu korkeintaan kukkien alle, ja nekin se myrkyttää.

Mutta eipäs nyt vaivuta siihen olotilaan.

Tänään menen kohti valoa. Ei sitä tunnelin päässä olevaa, huijaavaa, täälläontaivastuletuletule-valoa, vaan ennemmin pään sisäisen sumun keskeltä kajastavaa majakkaa. Sitä, jonka luo päästyään tietää kuka on. Ja miksi. Ja ennen kaikkea, mitä tällä ihmisellä pitäisi tehdä.

Voi olla, että tämän pitäisi kirjoittaa. Yhtä hyvin voi olla, että tämän pitäisi harrastaa fitnesstä tai juosta maraton tai mennä leikkimään sihteeriä johonkin konttoriin tai Alepan kassalle. Tai vuorikiipeillä, Tai kehittää mobiiliapplikaatioita tai keksintöjä, turhakkeita. Tai vain olla kotona ja huolehtia siitä.

Jos olisi Jumala, kysyisin Häneltä. Mikä vastaus olisi? "Tee sitä, mistä nautit ja tulet onnelliseksi." Minun kohdallani se tarkoittaisi loputonta kirjojen kuuntelua ja yökausien fantasiapelien pelaamista. Wow, such a great plan, God. Tälläpä jätän itseni historiaan ja kuolinvuoteella näitä öitä muistelen. Uuuuuiii, miten syvällistä.

On muitakin asioita, joista tulen... no, en onnelliseksi, vielä, mutta ehkä iloisemmaksi. Ne asiat ovat niiiiiin järjettömän kliseisiä ja triviaaleja, että oikein naurattaa. Koiran kuonon pusiminen ja sen tassujen nuuhkuttelu. Rauhalliset, öiset metsälenkit. (Valaistuilla poluilla koska herrajjumala pimeässä voi eksyä tai törmätä karhuun. Karhut on todellinen vaara tässä lähiössä, jossa asuu melko monta ihmistä ja metsää on ainakin varmaan hehtaari. Siellä ne vaanii, usko pois.

Saan voimaa myös läheisistä ihmisistä. Niitäkin tässä hyörii silloin tällöin.

Mutta asia josta saan mahdollisesti eniten hyvää mieltä, jaksamista, tsemppiä, valoa, iloa ja muita positiivisia asioita, joita en tässä lähde erittelemään, koska kaikki kyllä tietää, miltä hyvä mieli tuntuu. Hyvältä. Niin se asia.

Se on tositeeveeohjelma. Siinä on ihmisiä, jotka laihduttaa paljon grammoja, ja tulevat siitä onnellisimmiksi. Heitä hoitaa tiukka tohtori, joka on salaa sympaattinen. Ohjelman sävy ei ole tuomitseva, vaan kannustava.

No mitä se minuun vaikuttaa? En paina montaa sataa kiloa, en varmaan edes yhtä sataa kiloa. En tarvitse lihavuusleikkausta, enkä ehkä edes ravintosuunnitelmaa.

Sen sijaan tarvitsen symppaavan lääkärin. Sen, joka sanoo, että sinä riität. Sen, joka sanoo, että paina paina (hehhehh), kyllä sinusta vielä jokin tulee. Sen, joka kertoo, että tämä sinusta tulee. Tämä sinun tarkoituksesi on. Näyttää sosiaaliselta kartalta, että tuossa, näetkö, juuri tuossa pikselissä maailmassa on sinun oma paikkasi. Mene sinne. Sinne sovit, siellä pärjäät, sinne kuulut. Siellä menestyt, niissä määrin kuin haluat. Siellä et menetä työtäsi ja siellä voit saada vaikka lapsia, vaikka tässä todellisuudessa ne ovat sinulta kielletyt, mahdollisuus riistetty, elimistö taistelee vastaan.

Sen paikan nimi on elämäsi, ja se on sinulla tässä. On oma asiasi mitä sillä teet. Näin kai sitä sanotaan ja hyvää tarkoitetaan, mutta eihän se tarkoita mitään. Sama kuin sanoisi puulle että oikeastaan sun kannattais kasvaa vähän enemmän metsän reunalla niin saisit valoa ja mehiläiset löytävät sinut paremmin.

Ei se puuta kiinnosta, se kasvaa tai kuolee. Paitsi, jos puutohtori sen repii juuriltaan ja siirtää parempaan paikkaan ja opettaa sen juurtumaan siihen ja kasvamaan siinä. Vähitellen puu sopeutuu ja kasvaa muita korkeammaksi ja terveemmäksi. Tai ihan tavalliseksi puuksi.

Olisinpa tavallinen puu. Havisuttaisin lehtiä ja olisin osa metsää. Oksillani tanssisivat oravat ja linnut tekisivät minuun pesiään. Vuodenajat vaihtelisivat, mutta minä kestäisin. Syksy riisuisi minut alasti, talvi peittäisi kylmyyteen. Voisin nukkua talven yli. Herätä keväällä ja avata silmäni ja silmuni, olla taas kesän länmössä.

Ehkä joku lukisi kirjaa varjossani.